Monthly Archives: March 2013

Pohjois-Korean tilanne

Tällä hetkellä yksi maa maailmassa on todellakin menettämässä kaiken uskottavuuden ja järkensä. Maa on P-K eli Pohjois – Korea. Tämä kyseinen maa on uhannut jatkuvasti heidän etelä naapuria kaikenlaisilla sotatoimilla, ennen kaikkea ydinsodalla. Todella kauheaksi asian tekee myös se, että P-K:lla on heidän omien kertomuksien mukaan käytössään ydinaseita. Ydinaseita ei maailmalla katsota kovinkaan herkällä silmällä, vaan monet maat ovat suhtautuneet uhkauksiin todella vakavasti. Tässä on ollut kaikenlaista spekulaatiota siitä, tuleeko maassa jatkumaan diktatuuri kuten aina aikaisemmin. Tällä hetkellä esim. kamerat ja ulkomaalaiset mediat ovat täysin pimitettyjä Pohjois – Korean kansalaisilta. Heillä ei ole oikeutta lukea muiden maiden uutisia tai ottaa kuvia ja lähettää niitä ulkomaille. He ovat kaiken kaikkiaan eristäytyneet muusta maailmasta niin, että heidän kansalaiset eivät todella tiedä, mitä muualla maailmassa tapahtuu ja he ovat myös aika paljon perässä muita maita teknologian osalta. Kaiken kukkuraksi heidän omissa sanomalehdissä on kirjoiteltu kaikenlaisia todella ihmeellisiä asioita, kuten että heidän maansa voitti jalkapallon MM-kisat ja että heidän diktaattori olisi voittanut 8 olympia-kultaa. Tämähän on todella täyttä potaskaa. Sääliksi käy kaikkia viattomia ihmisiä jotka ovat syntyneet P-K:hon. Mitä väärää he ovat tehneet, että he saavat kärsiä heidän maansa erilaisista ihmeellisistä kulttuureista ja käytännön tavoista aina menettely tapoihin. Todella kummalliseksi asian tekee myös se, että he uhkaavat myös muita maita tällä hetkellä Etelä-Korean ohessa, kuten Amerikan Yhdysvaltoja. Tämä ei todellakaan meinaa maalle mitään muuta kuin pahaa. Saa nähdä kuinka pitkään tässä kestää, ennen kuin jotain tulee todella tapahtumaan. Seuraavassa artikkelissa Pohjois-Koreasta ja Yhdysvalloista enemmän.

Ydinaseet

Ydinaseita on ympäri maailmaa tällä hetkellä. Maat kuten Venäjä ja USA ovat kertoneet että heillä on hallussaan myös ydin reaktoreita, ei vaan kotimaassaan vaan myös ympäri maailmaa. Nämä reaktorit kertovat siis jos ilmassa on esim. ydinraketteja tai ydinaseina käytettyjä aseita. Nämä myös varoittavat vaaroista välittömästi. Tällä hetkellä ydinaseita on maailmassa todella paljon, jos näin voisi asian ilmaista, ainakin liian paljon. Ydinaseet ovat todella vaarallisia. Kaikki varmasti muistavat Hiroshiman pommitukset, jolloin Hiroshiman ylle räjähti raju varsinainen ydinpommi. Tuolloin kuoli todella paljon ihmisiä ja atomipommilla oli myös efekti ihmisiin, jotka eivät välttämättä kuolleet sekä heidän jälkikasvuunsa. Kaikki muistavat varmasti myös mitä tapahtui vuonna 1986. Ei, en puhu jääkiekon mm-kisoista jotka järjestettiin Moskovassa, jolloin Suomi koki varsinaisen katastrofin Ruotsia vastaan, kun legendaarinen ”Masken” Carlsson teki tarvittavat maalit jotta Suomi kaatui ja sijoittui kisoissa neljänneksi. Nimittäin vuonna 1986, tarkemmin huhtikuun 26. päivänä räjähti Chernobyl nimisessä kaupungissa ydinlaitos. Myös tämä traaginen tapaturma ja onnettomuus on jättänyt todella suuret arvet moniin perheisiin ja ihmisiin. Todella traagisella tapahtumalla oli myös todella traagiset seuraukset kaikkien uhreiksi lukeutuvien perheiden osalta. Uhrien jälkipolvet saattoivat olla täysin ilman käsiä tai jalkoja syntyessään, tai oli muita puuttuvia elimiä tai ruumiin osia syntyessä. Nämä kaikki olivat onnettomuudesta seurannutta. Onnettomuudessa kuoli myös todella paljon ihmisiä ja pelastustyöntekijöitä. Toivottavasti tällaisia tapahtumia emme näkisi enää ikinä maailmassa. Ydinlaitokset ovat tänä päivänä paljon turvallisempia kuin ennen. Mutta mikäli onnettomuus sattuu ja tapahtuu, on seuraukset yleensä todella traagisia. Suomessa meillä on vain muutamia ydinlaitoksia käytössä. Maa luokitellaan turvalliseksi ydinlaitosten osalta.