ase

Aselupa meillä ja muualla

Aselupa on aihe, joka on herättänyt kysymyksiä ja mielipiteitä niin puolesta kuin vastaan etenkin nykyaikana, kun ympäri maailmaa tapahtuvat tragediat laittavat ihmiset pohtimaan omaa turvallisuuttaan.

Suomen aselupakäytäntö

Suomessa aseen hallussapitoon tarvitaan yhä erillinen lupa ja hakijan tulee täyttää tietyt kriteerit. Ensinnäkin aseen haltijan tulee olla vähintään 18-vuotias ja hänen tulee olla sekä fyysisesti että henkisesti kykenevä pitämään hallussaan ampuma-asetta. Tämä tarkoittaa sitä, että mielenterveyden ongelmat, päihdeongelmat tai rikollistausta saattavat estää hakijaa hankkimasta asetta.

Hakemuksen käsittely kestää noin kaksi viikkoa ja prosessiin kuuluu myös esimerkiksi soveltuvuustesti. Kun hakemus hyväksytään, hakija saa luvan hankki aseen ja tämä lupa on voimassa kuusi kuukautta. Aseen hankittuaan hänen tulee esittää se poliisille, joka tarkistaa, että ase on vallitsevien ehtojen mukainen. Yleisellä paikalla asetta ei saa kantaa missään päin Suomea, vaan ne saavat olla mukana vain alueilla, joihin yleisö ei pääse. Aseen haltija ei voi säilyttää asetta miten tahansa asunnossaankaan. vaan se tulee pitää lukitussa tilassa, josta sitä ei pystytä anastamaan.

Aseenkanto-oikeus

Aseenkannolla tarkoitetaan aseen kantamista julkisilla paikoilla. Suomessa tätä säädöstä ei ole erikseen, vaan se sisältyy aselupaan ja noudattaa aseluvan ehtoja. Yhdysvalloissa taas asia on toinen, sillä siellä osavaltiosta riippuen asetta voidaan kantaa huoletta vaikkapa kadulla. Viime vuosien tapahtumien jälkeen tästäkin asiasta on kiistelty Jenkeissä, mutta muutoksia ei ole näkynyt ja kaikki kansalaiset ovat oikeutettuja omistamaan ja kantamaan aseita.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *