aseetjanaiset

Aseet naiselliseen makuun

Aikaisempia kirjoituksia lukiessa tulikin mieleen, että naispuoliset aseiden ystävät eivät olekaan saaneet paljon huomiota sivustollamme. On kuitenkin hyvä muistaa, että naiset ovat aivan samalla tavalla kiinnostuneita aseista kuin miehetkin! Erityisesti Yhdysvalloissa tämä kyllä tiedetään, sillä siellä päin aseita ja ampumista harrastavat naiset kokoontuvat yhteen erilaisten tapahtumien merkeissä. Saakin nähdä, milloin tämä tapa rantautuu Suomeen asti!

Mitä aseisiin tulee, yleisimmät harrastukset ovat nimenomaan aseiden keräily ja ampuminen. Lisääntyvässä määrin myös suomalaiset naiset ovat kiinnostuneita aseiden keräilystä, tosin ampuminen on suositumpi harrastus kuten miehilläkin. Ampumista harrastetaan tietysti isommilla aseilla, kuten kivääreillä etenkin metsästäessä, mutta Range365-sivusto  on koonnut kattavan listan pienemmistä aseista, jotka sopivat etenkin naisille. Koska ampuminen ei ole aivan mitään kevyttä puuhaa, ovatkin käsiaseet usein parempi vaihtoehto pienikokoisille harrastajille. Kun mietitään nimenomaan naisille sopivia useita, lentää etenkin miesten suusta hauskoja vitsejä pinkeistä aseista tai timantein koristelluista vesipyssyistä. Tämä ei kuitenkaan ole totta, vaan naiset pitävät aivan samanlaisista aseista kuten miehetkin!

 

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *